Activeworking yritys

Activeworking Oy on perustettu kesäkuussa 2001.
Nimemme on toimintamme visio: aktiivinen työskentely asiakkaan hyväksi.

Toimintamme ja palvelumme rakentuvat yhteistyöhön ja kumppanuuteen. Olemme alusta asti rakentaneet yrityksemme toimintamallin siten, että asiakkaan etu ja tyytyväisyys ovat aina toimintamme lähtökohta.

Kehitämme toimintaamme ja palveluitamme hyvien yhteistyökumppaneidemme kanssa asiakaslähtöisen toiminta-ajatuksen perustalta. Yhteistyökumppaneidemme avulla pystymme tarjoamaan sinulle ja yrityksellesi laajemmankin kokonaisuuden valmennuksen ja viestinnän erilaisissa ratkaisuissa.

Kysy lisää, niin kerromme mielellämme mitä olemme tehneet.

Perustaja Tarja Pursiainen on tavoitteellisen menestyksen, jaksamisen, vuorovaikutuksen ja oman onnistumisen organisoinnin puolestapuhuja.
"Tulevaisuus tulee sinun ajatuksistasi, sanoistasi, teoistasi. Tunteesi ovat sinun elämäsi ääni, ja sinä itse valitset äänensävyn. Erilaiset rajoitukset säätelevät elämäämme ja onnistumistamme. Suurin osa niistä on omia ajatuksiamme, jotka voimme muuttaa. Mikäli haluat eroon vanhoista tunteistasi tai ajatuksistasi, sinun on luovuttava niistä. Ratkaisut eivät tule ulkopuolelta vaan sinun sisäpuoleltasi."